
Ensimmäisenä piiiitkän tauon jälkeen kerron teille meidän häämatkasta joka tehtiin pari kuukautta häiden jälkeen. Häät oli siis jo 20.1. ja häämatka tehtiin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Ihana pappa otti lapset hellään huomaan ja päästiin kahdestaan nauttimaan laatuaikaa!

Häämatkalle päätimme lähteä vain kahden yön reissuun laivalle, koska Hilma oli niin pieni vielä. Lisäksi ei meillä olisi ollut häihin kuluneen rahamäärän takia varaa mennä pidemmälle reissulle :D


Lisäksi halusin yllättää ukkoni, joten tilasin hyttipalvelusta meille hyttiin pullon skumppaa ja kortin <3 hyttipalvelut on ennakkoon varattavia juttuja, joita voi tilata odottamaan hytissä kun pääsette laivaan, esimerkiksi makeisia, juotavaa, kukkia....

Ensimmäisenä päivänä olimme varanneet etukäteen buffetin, koska pakkohan laivalla on syödä itsensä ähkyksi buffetissa. Oli mukava saada syödä rauhassa ilman lapsien häirintää, ja ruuan sai syötyä lämpimänä eikä tullut paheksuvia katseita kun joit ruuan kanssa viiniä tai olutta :D Ruoka oli todella hyvää, ja lautasellisia tuli molemmilla haettua useampia. Mika tykkäsi todella paljon äyriäistiskistä, ja sieltä söikin pääasiassa. Minulla oli pääpaino kylmissä lihoissa ja jälkiruuissa :D Omassa päässäni se on perisynti jos en syö jälkiruokapöydästä laivalla suklaamoussea - se on taivas veden päällä <3




DeLuxe hytin hintaan kuuluu erikoisaamupala molemmille aamuille laivan Italialaisessa ravintolassa, Tavolàta Ristorante Italianossa. Ruoka täällä oli TODELLA hyvää, pelkästään tämän takia en varmaan ikinä mene enää normihyttiin kun haluan aamupalalle tänne :D Ovella käteen annettiin kuohuvaa tai drinkki ja pöytään sai pannullisen kahvia tai teetä. Lisäksi ruuhka ei ole täällä niin iso kuin laivan Grande Buffetin aamupalalla.
HAPPY LOBSTER




Toisen päivän ruokapuoli hoidettiin sitten kalaravintolassa. Tämä oli "pieni uhraus" minulta, sillä en itse syö hirveästi kalaa - varsinkaan äyriäisiä - mutta Mika rakastaa niitä! Toistaalta, buffetti oli jo varattu täyteen niin se ei enää ollut meillä vaihtoehtona. Ravintola on ollut voimissaan jo 1990 vuodesta, ja siitä asti listalla ollut nimikkoannos Äyriäisvati oli Mikan valinta. Mika oli kuin lapsi karkkikaupassa kun mussutteli rapujaan :D Minä otin muistaakseni nieriää valkosipuliperunamuusilla, ja olin erittäin iloisesti yllättynyt! Jälkiruuastani en muistanut ottaa kuvaa, enkä kyllä muista mitä siinä edes oli, muistan vain että se oli tosi hyvää ja siinä oli kirsikoita :(








![]() |
Laivan Promenadella oli mahdollisuus saada piirros itsestään - tässä Mikasta tehty luomus! |
KUVAA PROMENADESTA MOLEMPIIN SUUNTIIN


Käytiin laivalla saunomassa ja kylpemässä, maistelemassa viinejä ja drinkkejä, istuttiin rauhoituttiin ja vietettiin laatuaikaa. Kahdestaan. JA oli seksiä! <3















ACTION STREET tanssiryhmä esiintyi molempina iltoina laivan yökerhossa.













Sunnuntaina olikin sitten vähän väsynyttä menoa :D Loppuun kuva meistä Kampissa odottamassa Onnibussia kohti kotia <3 Oliko raskas matka? :D
Paluu arkeen koitti liian pian.
Voimme suositella lämpimästi tälläista reissua!
Paluu arkeen koitti liian pian.
Voimme suositella lämpimästi tälläista reissua!


Yhteistyössä TallinkSilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
mielipiteitä otetaan ilolla vastaan! kommentoikaa jos vaan tulee jotain mieleen <3