31. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Joulu hurahti nopeasti ohi, ja oli ihana viettää aikaa perheen kans. Touhusin laatikoita ja koristeluita ehkä vähän liikaakin. Meitä kohtasi myös suru-uutinen - tässä kaksi syytä et on ollu aika hiljasta täs viimesen kahen viikon aikana. Ei ehkä kaikille tunnu niin musertavalta uutiselta kun kyse ei ole lähiomaisesta mut mulle mun serkutkin on perhettä.. 
Meidän rakas serkkumme nukkui pois joulupäivänä pitkän sairastelun jälkeen. 
Rauha hänelle <3

Ajattelin ensin kirjoittavani tähän pelkän pikakertauksen mitä tapahtui vuonna 2016. Periaatteessa ei tapahtunut mitään mutta kuitenkin tapahtui vaikka ja mitä. 
Sitten päätin et teen vaan "parhaista parhaimmat palat" listauksen teille. 
Aika menee tosi nopeaan, vaikka oonkin "vaan" kotona lapsen kanssa.

Meidän vuosi alkaa pikkumiehen synttäreistä 2.1.. vaikea uskoa et kohta tulee jo 3w mittariin :D Sit isoin uutinen kuluneelta vuodelta - mentiin kihloihin 20.1.2016 - se nyt on ainakin mainitsemisen arvoinen asia tästä vuodesta :D blogitekstejäni kun selailen niin oon hankkinu ihan sikana kaikkee, askarrellu jonkin verran, käyny kattteleen ja kokeileen hääpukuja, sekä löytänyt sen unelmamekkoni ja kierrellyt häämessuja :D Varattiin juhlapaikka, peruttiin se ja vaihdettiin toiseen - heh. Aloin luomaan uraa Oriflamella 
(lue teksti Minä & Oriflame ). Käytiin ekaa kertaa perhelomalla Espanjassa moikkaamassa kaveripariskuntaa ja oltiin siel 2viikkoo :) Mikalla alkoi muurarin opinnot syksyllä <3

Pikkujäbä kasvaa vauhdilla ja parin viikon päästä alottaa päiväkodin (HUI äitiä jännittää varmaa enemmän) - meidän rakkauspakkaus <3 Tähän vuoteen on kuulunut omalta osaltani paljon henkistä kasvamista ja asioiden selvittelyä. Vihdoinkin melkeinpä vuosikymmenen jälkeen sain paperille diagnoosini kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Ensi vuodelle toivon terveyttä ja onnea ja paljon rakkautta! Järjestän kesälle sukujuhlaa ja loppuvuodesta häätkin jo lähenee - hui! <3 Vuosi alkaa Tallinnan polttarireissulla ja häämessubuumilla - olis tarkoitus kiertää kolmet messut :)

Ei oikeestaan oo sen suurempaa avaamista aiheesta 2016, joten toivotan teille kaikille oikein onnellista ja tapahtumarikasta uutta vuotta 2017 <3

Pitopalveluvertailua Tampereen alueelta


Tein vertailua muutaman pitopalvelun Pirkanmaan (tai no, Tampereen) alueella johon laitoin tarjouspyynnön meidän omalla menulla (menu alempana postauksessa). 
Tässä linkki aiempaan postaukseen aiheesta. 
Pahoittelut että tekstin julkaisuun on mennyt aikaa, mutta ajattelin vielä odotella muutaman pitopalvelun vastauksia joita ei ikävä kyllä ole kuulunut. 
Ymmärrän pidemmän vastausajan kun laitoin pikkujouluaikaan tarjouspyyntöä, 
mutta vastaamatta jättäminen on mun mielestä aika ikävää.. 
Alimpana listauksena pitopalveluiden yhteystiedot.


Tarjouspyyntö laitettu 16.11.16
  • Vastasi mutta ei tehnyt tarjousta (vastausaika, syy):
    Kekkerikeittiö Ritakorpi (2pv, etäisyys), Mallaspidot (1pv, päivä ei sovi),
    Juvenes (1pv, ei ota tarjouksia vuodelle -18), Padat ja pidot (13pv, ei ota
    tarjouksia vuodelle -18), Pitopalvelu Matilda (9pv, päivä varattu)
  • Ei vastannut ollenkaan: 
    Pitopalvelu Haapahovi, Ruokahuone Ky, Tom & Crill, Pitokalaasi,
    Linkosuo Oy, Juhlakeskus Mancester



Tarjouspyynnön taustatiedot:
-juhlapaikka sijaitsee Vesilahdessa (matkakulut?)
-juhlapaikalla on astiat (ruokalautaset, kahvitteluastiat, juomalasit, skumppalasit)
-tarvitsemme viinilasit ja mahdollisesti myös aveclasit
-ei tarvita servettejä, tosin tätä ei mainittu tarjouspyynnössä
-ruoka noutopöydästä, kysyttiin tarjoilupöydän pöytäliinoja 
(ei välttämättä kuulu automaattisesti palveluihin)
-tarjoilu tarvitaan (montako tarjoilijaa)
-henkilömäärä 110-120 (kutsuttavien määrä), tiedusteltiin lasten hintoja
-kysyttiin mahdollisuutta saada ruokien jämät iltapalaksi
-pyydettiin myös viiniehdotuksia


MEIDÄN MENU
"KYLMÄT RUUAT"
Graavilohi
Lämminsavulohi
Lime-chili marinoituja Katkarapuja
Paahtopaistia kylmänä + ”dippi” (mustaherukkahyytelö tai joku kastike?)
Kana-pasta-majoneesi-salaatti
Chorizo-peruna-salaatti
Tomaatti-Mozzarella-salaatti
Kreikkalainen salaatti – oliivit erillään
LÄMMIN RUOKA:
Pitkään haudutettua porsaanniskaa
Konjakki(pippuri)kermakastike TAI Pippurinen Jaloviina-kermakastike
Valkosipulikermaperunat
Kasvisgratiini
MUUT:
Patonki
Voi / Valkosipulituorejuusto / Ruohosipulituorejuusto
RUOKAJUOMA
Maito + Kotikalja + Vesi
Mehua lapsille
KAHVI+TEE (keksejä? )
Tuomme itse:
KAKKU, Jälkiruokia herkkubuffaan, Valkoviini & Punaviini
MAKUSI MUKAAN
Partanen & Heimonen
Tuljamontie 92, 37570 Lempäälä
p. 044-7230795
catering@makusimukaan.fi


ARTO RASTAS CATERING
puh. 010 325 3091
Arto Brusin / 043 2005 064
info@ruokataikurit.fi

Piian Helli Oy
0445513481
info@piianhelli.fi
Mutkakatu 48 A, 33500 TRE

Pisparanta, Rantatie 27
Pyynikintie 25 33230, Tampere
tilaus@4catering.fi
+358 50 345 9200


Fazer Amica Juhlat ja Catering
Juhlatalonkatu 5, 33100 Tampere
0207296006
kokoukset@fazer.com


ARMAS C´ATERING
Juhla-, kokous- ja saunatilat
Puh. 0207 600 300
Tarjouspyyntö nettisivuilta


Kekkerikeittiö Ritakorpi
Korvenkylantie 87, 38800 JÄMIJÄRVI
040 821 2468 / Tuula Ritakorpi
tuula.ritakorpi@sppnet.fi

Tarjoukset: Juha Lahtinen
040 502 7070
juha.lahtinen@mallaspidot.fi



(03) 377 1692
0400 633 283
tilisanssi@tilisanssi.com

Lakalaivankatu1 TAMPERE
050 527 1438
info@padatjapidot.fi

045 638 2379
pitopalvelumatilda@gmail.com
Pispalan valtatie 61
Mari Holma 040 657 7873


info@ravintolananna.fi
040 129 1111/ Tessa Lehtinen
Postitorvenkatu 16, 33840 TAMPERE 


Voimakatu 11, 33100 Tampere
Puh. 050 3450152
tomi.koskenniska@gmail.com



Kalevan puistotie 7, 33500 TAMPERE
Puh. 040 8290626
juhlakeskus@mancester.fi

0400 238 323 / Matkaeines Oy
matkaeines@catering-kolmio.fi
Tesoman Valtatie 28, 33300 TAMPERE



Kuokkamaantie 4 33800 Tampere
050 349 9940
oliivipuu.ruokahuone@elisanet.fi



Puh. 020 770 2400
Mannakorventie 1, 36240 Kangasala
Anne Sulkakoski, Juhlapalvelupäällikkö
Puh. 020 770 2483
juhlapalvelut@linkosuo.fi
Lehtimäenkatu 3, 37150 Nokia

30. joulukuuta 2016

Rakkaan ukkoni puku - vol.2

Pukukokonaisuus
Räätälistudio BQssa
Vuosi häihin, vähän yli, nii vois olla aika alkaa miettiä Mikan vaatetusta. Herra on uhonnut et värikkäät puvut elokuvasta Nuija ja tosinuija tai Jokerin puku Batmanista olis oikein bueno. No. Minähän en sellaiseen suostu - eihän mikään näistä väreistä ole häiden teemaväri. 
Siispä aloin lämmitellä kultamussukkaani vihreään pukuun - ja se vähän niinku suostu! Jee!

Vihreä puku sinänsä tuottaa hieman vaikeuksia, sellaista ei helposti löydä valmiina mallistoissa myytävänä. Siksipä tutustuin puvun teettämiseen. Kävin Hämeenpuistossa sijaitsevassa, paljon kehutussa, Räätälistudio BQ:ssa katselemassa ja kyselemässä. Asiakaspalvelu siellä on loistavaa! Mun tyhmiinki kysymyksiin tuli asiallista vastausta ja asiat selkeni paljon :D eihän tuo puvun teettäminen oo halpaa lystiä, mutta saa ainaki omilla mitoilla hyvin istuvan puvun. Täällä pitää siis mennä vielä käymään Mikan kanssa yhdessä! Kangasnäytteissä oli ihan kiva vihree kangas ;)

Ylemmän kuvan oikean reunan vihreä, sekä alemman
kuvan yläoikea kulma olis sellaista vihreää mitä haetaan.
Jonkun mielestä ehkä turhan räikeää, mun mielestä VAU!
Ajattelin asiaa myös siltä kantilta et jos mun (yhdenpäivän) puku maksaa saman verran ku tää tilauspuku (monikäyttöinen) maksaisi nii eiks se oo ihan OK? Puvun takki, housut ja liivi olis tarkoitus hankkia Mikalle. Kauluspaita haetaan edullisesti jostain - ihan missä on halvin :D Tosin sekin on et jos ei istu hyvin niin voi näkyy rypyt puvun läpi...

Käytiin Ideaparkissa kiertelemässä, Halosella ja Dressmanilla. Tsiigailtiin mistä Mika ite tykkäis, eihän se sovi et vaan mun makuasioita tyydytetään :) Herra repes ku aloin puhuu sille erilaisista kauluksista ja takin pituuksista ja napinlävistä :D Sen mielestä noi kaikki alla olevat viis pukua oli ihan samanlaisia - NOT! :D ylemmät kolme Dressmanilta ja kaks alempaa Haloselta. Mentiin sit pahimpaan alennusmyyntirysään niin ei viittitty jäädä kokeileen ihan koko pukuja, vaan Mika heitti vaan takkeja päälle. Olin ennalta viisas ja laitoin sen pukeen päälleen kotona valkosen kauluspaidan.
 

Kyllä sitä vahvistui vaan se et teetetään koko puku. Ainakin jos halutaan et se istuu. Mikan vartalon malli on semmonen et hartiat vaatii koon 52, mut vyötärön alueelle riittäis 48. Valmispuvun jos ostaa niin sitä pitäis muokkailla joka tapauksessa, joten en tiedä tuleeko siinäkän loppupeleissä säästöä jos ostaa 300euron puvun ja siihen tekee muutamalla sadalla muokkauksia et miellyttää...

Mitä Mika haluaa puvusta (ja ehkä mitä mäkin haluan):
- Ei taskuja eteen, Ei edes feikkitaskujen läppiä.
(Osaako joku sanoa tähän et MIKSI nämä pitää olla täs? Dressmanin myyjä sano et ne läpät kuuluu etikettiin, voiko olla niin?)
- Rintatasku johon saa liinan tai vieheen tms. 
- Povitasku et saa taskumatin ja puhelimen kulkeen mukana
- Liivi tarvitaan. On juhlavamman näköinen kun illan mittaan ottaa takin pois
- Yksirivinen nappirivi, vielä auki onko 2 vai 3 nappia (riippuu takin pituudesta). Napinläpiin vois tehdä jonkun yksityiskohdan, esim. ompeleet mustalla kun puku vihreä.
- Kauluksissa "terävät" leikkaukset (2 ekaa kuvaa) ja leveähkö kaula-aukko
- kravatti
- ehkä hattu
- ehkä kalvosinnapit

Aiempi postaus aiheesta: Miehen puku 

Vuoden Hääblogiehdokas!

Kiitos rakkaat lukijat jotka äänestitte mut finaaliin!!
Love Me Do - Vuoden hääblogit 2017! 
Elikkäs nyt tarvis laittaa sormet laulamaan ja äänestää taas!! Kategoria on Vuoden uusi hääblogi (aloitettu 2016) :)

Äänestää saa 15.1. asti!

Tästä linkistä pääset äänestämään.
Aiempaan tekstiin pääset tästä.

21. joulukuuta 2016

Vuoden Hääblogit!

Rakkaat lukijat!!!

Ehdota blogiani Vuonna 2016 aloitettu blogi -kategoriaan.
Ehdotukset ilmoitetaan osoitteeseen
http://www.smartsurvey.co.uk/s/72GFI/

Lisätietoja osoitteesta
https://lovemedo.fi/page/vuoden-haeaeblogi-2017

Kiitos <3

18. joulukuuta 2016

Polttarit Tallinnassa - esitutkimusta ;)

Miksi Tallinnaan? 

Se on lähellä, siellä on melkein kaikki edullisempaa kuin Suomessa 
- ja samalla pääsee vähän reissun päälle. 

Tallinna on suosittu kohde polttareita ajatellen eikä pelkästään suomalaisten silmissä joten kannattaa melkeinpä kaikkeen mitä olette suunnitellut touhuavanne niin ajoissa tehdä varaukset! Varsinkin jos kokoonpano on suurempi kourallinen ihmisiä - siitä suuremmalle seurueelle voi olla vaikeampi löytää varaamatta yhtään mitään... Asiasta löytyy googlettamalla melko paljon kaikkea, pääasiassa erilaisia ajanviettomahdollisuuksia mutta myös hotelleihin omia juttujaan. Tallinnassa voit mennä edullisesti vaikka kylpylähotelliin ja sieltä sitten kiertelemään pitkin kyliä tekemään erilaisia aktiviteetteja - ei kuulosta huonolta? 
Kaupunkikierros, kävellen tai bussilla, opastettuna tai itsenäisesti.
Kuva täältä
Kun tässä etukäteen vähän tutustun aiheeseen niin innostun meidän reissusta koko ajan enemmän. En osaa yhtään päätellä mitä kaikkea päästään siellä tekemään ja toisaalta joitakin sivuja selaillessa oikein huomaa toivovansa et toivottavasti touhutaan just tätä :D

Amoriinin sivuilla on lueteltu melko kattavasti kaikkea tekemistä Tallinnaan, 
mutta sivun jutut on koottu kesällä -06 niin kaikki ei välttämättä enää pidä paikkaansa. 

Laitan tähän muutamia juttuja: 
- hoidot ja kylpyläelämykset: ei ole välttämättä pakko majoittua kylpylähotelliin päästäkseen nauttimaan näistä. Virossa on kauneushoidot Suomea edullisempia ja mikäs sen mukavampaa kuin rillutteluillan jälkeen mennä vähän hemmoteltavaksi! 
- erilaisten lajien harrastaminen porukalla: biljardi, ammunta, keilaus, golf, minigolf....
- kulkupelien vuokraus on myös edullista Tallinnassa - oli se sitten retrobussi tai ylellinen limusiini mikä teidän kekkerien tyyliin sopiikaan :)
- "extremempää menoa" tarjoaa mönkkäriajelut, ratsastaminen, laskuvarjohypyt, lasersotaa, värikuulasotaa, kartingia, veneilyä ja luistelua...
- Kulttuuriin kannattaa tutustua myös - leffojen katselu, teatteri ja ooppera on todella tasokasta Tallinnassa, eikä ne ole hinnalla pilattu.
- kulinaristista puolta Tallinnasta ei kannata unohtaa! Ruoka ja juoma on siellä edullisempaa kuin Suomessa. Perus syömisen lisäksi voit varata viini- tai suklaamaistelua. Ravintoloita löytyy Tallinnasta enemmän kuin laki sallii, joten vaikeuksia löytää kahvilaa tai illallispaikkaa ei todellakaan ole.
- Yöelämä Tallinnassa on myös omaa luokkaansa - kannattaa kuitenkin muistaa pitää silmällä juomalasiaan ja omaisuuttaan jos aikoo olla tuhannen tuiterissa :D

Kuva täältä
Maihin voitte mennä porukalla esimerkiksi pelaamaan Paintballia! Tämä on mahdollista esimerkiksi  Paintballitaksossa. Esimerkkipakettina polttareihin: Poikamiesten taistelut, sis. 8henkilön paintballsota 250€.

Saku -panimo. Kuva täältä

Eckerö Linen sivuilla löytyy ideaa ja valikoimaa vaikka kuinka paljon. 

Listalla on mm. Viron maut (tutustutaan virolaiseen lähiruokaan ja perinteisiin), 
Luscher ja Matiesenin viinitehtaan tutustumisretki ja viinin maistelu, 
Saku -tehtaalle tutustumis- ja maisteluretki, Kalevin suklaapuotiin tutustuminen 
maistiaisia unohtamatta, Keilahallille meno, Kartingkisat ja Kaupunkikierros,
KGB museo sekä monia muita eri nähtävyyksiä.


Juustoja ja viiniä. Kuva täältä
Viinin maistelua. Kuva täältä

TallinkSiljalla voi järjestää porukalle ohjelmaa laivalla. 

Karaokeravintola tai saunaosasto voidaan vuokrata yksityiskäyttöön, voi tilata porukalle sommelierin vetämän viinikoulun tai shamppanjan maistelua asiantuntijan johdolla, voit oppia viinin ja juustojen yhdistelemisestä tai kuinka . Voit myös varata yksityisen shoppailutuokion johon sisältyy asiantuntijoiden neuvoja ja kuohuvaa. Voitte myös varata porukalla ruokailua, buffettia (esim. sushi, salaatti tai tapas) tai äyriäistarjotinta. 

Jos itse järjestäisin jollekin kaverilleni polttareita Tallinnaan uskon että muun polttariseurueen kanssa tulisi keskustelua aiheesta HINTA. En omista polttareistani haluaisi hirveesti kuulla jälkeenpäin et joltain on jääny väliin vain siksi että on liian kallista. Okei, ymmärrän et kaikilla ei oo varaa laittaa hirveesti kiinni toisten polttareihin mut toisaalta, kyl mä haluaisin omiin polttareihin jotain joka kuitenkin eroaa arki elämästä jotenkin, eli jos osallistujamäärä ei ole 20hlö niin kyl ne polttarit useemman kymmenen euroa maksaa. 
Tallinnaa jos ajattelee kohteena, niin joo - matkat tietty maksaa oman osansa - mut loppupeleissä jos vaikka budjetti olis per naama 100e, niin kyllä sillä saa enemmän irti Virossa kuin Suomessa. Viron reissu tosin tarvii kokonaisen viikonlopun muiden elämästä ja nykyihmiset on niin kiireisiä et varmaan voi olla joillekin vaikeeta ottaa niin paljon lomaa omasta elämästä. 

Mitä mieltä sinä olet, haluatko polttarisi olevan sellaiset jossa kaikki pääsee osallistumaan ja tekemään, eikä vain seuraa vierestä kun morsian tekee? 
Itse ajattelen asiaa niin, et onhan se kiva, jos vaikka mennään porukalla kauneushoitoihin et morsian saa jonkun spesiaalimman jutun ja seurue vaikka käsihoidot - kuitenkin niin että kaikki pääsee mukaan :)

17. joulukuuta 2016

"polttareiden" odottelufiilistelyä

Joulukuun alussa mulle tuli siis kutsu sähköpostiin et olis mahdollisuus päästä mukaan tälläiseen juttuun - Polttarit Tallinnassa. Häätoimittajille ja -bloggareille. Ilmoittauduin sillä sekunnilla kun olin saanut viestin luettua ja jälkeenpäin kysyin Mikalta "lupaa" :D

Tämä järjestetään tammikuun alussa, 2yötä reissussa - miten pystyn olla erossa pojista :D no, onneksi meille on luvassa ohjelmaa (jota ei edes paljasteta etukäteen) joten en usko et ehdin paljon ikävöidä.

Ostin aiemmin viikolla liput Onnibussilla Helsinkiin eli nyt ollaan taas astetta lähempänä tän reissun toteutumista. Hihiiii!

Keitäs kaikkia muita on tulossa? :)

12. joulukuuta 2016

#häälahja

Häälahjalista, häämatkarahasto, asuntosäästäminen, lahja rahan muodossa kirjekuoressa tai tilille, uutta astiastoo, kodinkoneita - kaikkea mitä mieleen tulee.

Onko ok pyytää rahaa häälahjaksi? Mun mielestä on. Mieluusti itsekin veisin häälahjaksi rahaa, varsinkin jos en tunne hääparia "kunnolla", ettei vahingossakaan tuu hutiostosta. 

Sokoksen lahjapalvelu

Stockmannin lahjapalvelu
Hutiostokset hääpari voi välttää lahjarekisterillä johonkin tiettyyn kauppaan (esim. Sokoksen Lahjapalvelu tai Stockmannin hääpalvelu) tai jos joku läheinen (esim. anoppi tai kaasot) ylläpitää listaa. Näin voi välttää myös tuplalahjojen saamisen. 
Onko ok pyytää rahaa häälahjaks vaikkei ilmottaisi sille mitään tiettyä kohdetta, esim. häämatka tai asuntosäästäminen? Toivottavasti muidenkin mielestä, mut mun mielestä on ihan sallittavaa. Useimmiten hääpari asuu jo yhdessä ja niin monilla on jo kaikki kipot ja kupit kotona (joillakin kaksin kappalein yhteenmuuton myötä, esim meillä). 
Mekin todennäköisesti pyydämme rahaa, elämiseen. Tuntuu huijaukselta sanoa että laitamme rahat johonkin yhteen tiettyyn, kun näin ei ole. Aiomme toki tehdä jonku häämatkan joskus, mutta se tulee olemaan joku pikkureissu. Riippuen myös täysin siitä paljonko tulemme saamaan rahaa mutta asiaan vaikuttaa monta muutakin tekijää.
LOPPUKEVENNYS 
Kutsuun aiomme ilmaista jollakin tavalla sen, että meille on vieraiden läsnäolo ehdottomasti se tärkein lahja! - pyrittäisiin tällä vaikuttaa ihmisten päätökseen osallistuuko häihimme vai ei - pelkästään häihin osallistuminen voi olla vieraille kallista. Ei olis kiva kuulla jälkeen päin et oli siitä kii ettei ollu varaa ostaa lahjaa ja olis ollu noloo tulla ilman. Häät maksaa vieraalle pahimmassa tapauksessa useita satoja.. toiselta paikkakunnalta saapuva joutuu maksamaan matkakulut ja mahdollisen yöpymisen. Lisäksi riippuen pukukoodista voi joutua ostamaan juhlavaatteet.. perheellinen vieras voi joutua hankkia lapsenvahdin jos on lapsettomat häät tai ei muuten vaan halua juhlia lapsen kanssa.. kaikki morsiamet ei aina ota tätä huomioon häitä suunnitellessaan ja lahjoista haaveillessa.

9. joulukuuta 2016

Jouluhurahdus ja Tuliset Tenorit

Liiankin pitkän radiohiljaisuuden jälkeen pakko postata jotain pientä. Radiohiljaisuus päättyy siis nyt <3

Ollu nii paljon sähläystä joulujuttujen ja etenkin oman jaksamisen kanssa et jääny kaikki ylimääräinen vähän vähemmälle. Ja vanhempien asioiden säätämisessä.. olen tosi pahoillani etten oo pahemmin kirjottanu. Lupaan parantaa tapojani ja jatkaa taas aktiivisempaa kirjottamista :) <3

Hankinta häihin - taas pitkästä aikaa:

Lasitiili tilattu Facekirpparin kautta! Ihana <3 en olis ite osannut/jaksanu askarrella mut onneksi löyty - ihana valopilkku pimeinä iltoina ^_^

Joulu.

mulle tärkeintä elämässä on perhe ja sen hyvinvointi - ja mikäs sen parempi aika vaalia sitä kuin joulu <3

Oon niin jouluihminen ku vaan voi olla. Mua ei haittaa et kaupoissa soi joululaulut ja et glögi tulee myyntiin joka vuosi aiemmin <3 rakastan koristella kämppää joulua varten ja fiilistellä. Tää on aikaa jolloin voi nautiskella perheen kans ja leipoo pikkumiehen kaa pipareita ja jaella niitä ystäville. En malta odottaa et pääsen väsään laatikoita ja kinkkukin kuumottaa jo pakkasessa :D 

Leivottiin Miksun kaa pipareita.

pari aiempaa vuotta taaksepäin oon aloittanut nää hommat jo pari viikkoa aiemmin mut nyt se oli jääny jaksamisen takia vaan ajatuksen tasolle.. pikkuhiljaa kämppä on saanut väriä lisää ku oon saanu tontut seinille. Yleensä aloitan joulun suunnittelun mun synttäreiden jälkeen eli syyskuun alussa - call me crazy :D harmikseni Mika ei Oo vielä antanut lupaa laittaa kuusta mut ehkä senkin saan pystyyn viikon sisään ;)


Sain taas koristella kotia joulua varten.

Pääsin eilen viettään mammavapaailtaa rakkaan serkkuni kanssa - on myös yks kaasoistani :) iskältä jäi käyttämättä (ei vielä pysty istuun noin kauaa) liput Tuliset Tenorit ja Suloiset Sopraanot Tulkoon joulu -konserttiin ja päästiin Elisan kaa nauttii joululauluista :) Konserttikiertue on Lilja Productionsin käsialaa ja tällä kertaa lavalla esiintyi Pentti Hietanen, Tomi Metsäketo, Johanna Försti sekä Maria Lund. Oli aivan huippu konsertti ja ihana viettää laatuaikaa rakkaan ihmisen kanssa - ja pari lasia viiniä - ihan huippu ilta. Konsertin asut oli Jukka Rintalan käsialaa ja sai aikaan useamman vau-huokaisun yleisössä <3 itse rakastuin bändin sellistin pukuihin ja harmittaa et niistä ei löydy kuvia niin mistään.. Marialla oli konsertin loppuosiossa ihana valkoinen mekko joka sopisi helposti hääpuvuksi jollekin (itseäni laihemmalle) ihmiselle.

Ennen konsertti - Ihanat lavasteet :)
Pentti, Johanna, Maria ja Tomi
Marian ihana puku - by Jukka Rintala (harmi ku ei löydy parempaa kuvaa mistään)
Lopputaputukset Jukka Rintalalle
Lilja Productionsin tehoduo ja esiintyjät

Ps. sain kutsun (ja toivottavasti moni muukin hääbloggari etten ihan yksin mee) ja kerrankin pystyn jopa osallistua - kiitos ihanan mieheni! Elikkä tammikuussa olis luvassa herkullista postausta  sijoittuen Tallinnaan ja liittyen polttareihin - en itsekään tiiä vielä kaikkia yksityiskohtia mut ei haittaa :D eli kaikki kaasot ja bestmanit (i wish) jotka tätä blogia seuraa niin olkaa kuulolla!